Tarinaa

D-seka joukke PowerCup 2010 ja hopeaa
F-pojat, hopeaa PowerCupissa 2010. Kuvassa myös Mauro Berruto, miesten maajoukkueen valmentaja
Loimaan PowerCup
Juhanin Enkelit
Peliasujen luovutustilaisuus, joskus...
Markon Enkelit

 

Seuraava juttu löytyy myös Jalasjärven Joulu 2010 -lehdestä

JALAS KASVATTAJASEURA

LENTOPALLO ON JALASJÄRVELLÄ JUNNUJEN VALTAA!

2001 keväällä kokeiltiin puskaradion kautta löytyisikö lentopalloon harrastajia, tulos näytti hyvältä ja seuraavana syksynä lähetettiin kutsut koulujen kautta lapsien vanhemmille.

2002 syksyllä lähdettiin junnusarjoihin pelaamaan. Tuolloin myös herätettiin jaoston toiminta aktiiviksi sekä ryhdyttiin järjestelmällisesti kouluttamaan valmentajia. Alkutaipaleella pelaajien ja valmennuksen kierto oli jokseenkin oman lapsen mukana olosta kiinni, mutta nyt valmennus on siirtynyt enemmän tietyille vetäjille joiden mukana olo helpottaa uusia mukaan tulevia vetäjiä.

Näissä tilanteissa on myös hienoa kun treenejä vetää kaksi tai kolme henkilöä koska kyseessä on todella vaikea laji ja pelivälineenä toimii pelaaja, ilman apuvälinettä. Eli vetäjiä ei ole koskaan liikaa.

Tällä hetkellä valmennuskoulutusta hankitaan vähintään kerran vuodessa. Jaosto kattaa kulut jos on halukas kouluttamaan itseään enemmänkin.

Luottamusta toimintaamme kohtaan on tullut myös Jalasjärven ulkopuolelta, jaoston puheenjohtaja toimii Lentopalloliiton EP-aluejaoston varapuheenjohtajana, sekä Lentopalloliiton liittovaltuuston jäsenenä ja Lentopalloliiton ehdollepanotoimikunnassa.

Varat toimintaan kerätään myymällä syksyisin Lumilyhtyarpoja, tuotetaan paikallinen puhelinluettelo, toimitaan yhteistyössä leijamainostoiminnassa, ylläpidetään turnauksissa kioskitoimintaa sekä sponsorisopimuksilla paikallisten yritysten kanssa.

Tänä vuonna ovat ensimmäiset poika juniorit nousseet pelaamaan miesjoukkueeseen 4-sarjaan, ja naisissa pelaajamateriaali koostuu pääosin B- tytöistä.

Kilpailutoimintaan kuuluu muutama turnaus syksyn ja kevään kierroksilla näissä tapahtumissa joukkueet pelaavat useamman ottelun keskimäärin 3 kpl. Miehet ja naiset pelaavat keskimäärin ottelun viikossa. Ensi kesänä järjestetään Aukusti tapahtuman yhteydessä beach-volley turnaus Lamminjärven kentillä.

Joukkueet edustavat myös yksittäisissä turnauksissa, sekä Power Cupissa joka on maailman suurin lentopallo tapahtuma. Joukkuemäärä on vuosittain yli 900:n. Viime vuonna Jalas nousi hienosti kahdella joukkueella hopealle. Edellisissä turnauksissa joukkueet ovat pelanneet loppusarjoissa, mutta mitalit ovat menneet vastustajille.

Kaudella 2007–08 Jalaksen B-tyttöjoukkue voitti Juhani Koivulan valmentamana alueen supersarjan ja sai edustusoikeuden Pielavedellä pelattuun SM-lopputurnaukseen ja sijoittuen siellä viidensiksi. Joukkueessa pelasi: Annu Nurmela, Hanna Hietikko, Laura Koivula, Susanna Hulkko, Jenni Pihlaja, Heli Lamminmäki ja Minna Kokkonen (Lopputurnauksessa mukana myös Emilia Lähde ja Tiia-Maria Talvitie C-tytöistä)

Tällä hetkellä kasvattamistamme junnuista pelaa muualla Laura Koivula (1-sarja, Kuopion Puijo Volley), Ville Puskala (1-sarja, Seinäjoen Kuutoset), Hanna Hietikko (2-sarja Kurikan Ryhti, A-tyttöjen SM-sarja) ja Jenni Pihlaja (2-sarja Kurikan Ryhti ja A-tyttöjen SM-sarja)

 

 

Erään joukkueen tarina – Markon Enkelit

Vuonna 2004 Jalasjärven Jalaksessa alkoi 13 innokasta D- ikäistä nuorta tyttöä harjoitella lentopallon alkeita, siitä päivästä tähän päivään asti kuuden vuoden ajan tyttöjen joukkue on toiminut aktiivisesti harjoitusten ja turnausten merkeissä.

Tyttöjen joukkueen syntyminen oli silkkaa sattumaa, sillä lehteen laitetussa ilmoituksessa oli sattunut virhe. Lehdessä ilmoitettiin virheellisesti, että sekä pojille että tytöille alkaisi lentopalloharjoituksia. Tyttöjä kertyi harjoituksiin, mutta heille ei kuitenkaan ollutkaan valmentajaa. Onneksi kuitenkin Ala-Kasarin Elina lupautui valmentamaan tyttöjä. Elina touhusi ensimmäisen vuoden heidän kanssa.
Ensimmäisenä vuonna tytöt eivät kuitenkaan lähteneet pelaamaan sarjaan, Millenium-turnaus Kurikassa oli heille ainut turnaus.
Seuraavalle kaudelle tyttöjen valmentaja vaihtui. Marko Pitkänen ja Jyri Mäkinen alkoivat valmentaa tyttöjä. Kummallakin miehistä oli jo valmiiksi pitkä lentopallo tausta, mutta valmentaminen oli molemmille uutta. Tämä kaksikko valmensi aina vuoteen 2009 asti, kunnes Jyrin paikkakunnalta muutto pakotti hänet luopumaan valmentajan paikasta.

Tytöt ovat vuosien varrella ottaneet osaa erilaisiin turnauksiin ja peleihin, sekä vuoden kohokohdaksi muodostuneeseen Power Cupiin. Power Cup on maailman suurimmaksi luokiteltu nuorten lentopallo tapahtuma. Joukkue on ottanut osaa siihen viitenä vuotena, joista ensimmäinen oli vuonna 2006 Loimaalla. Viimeisin Power Cup pelattiin Seinäjoella 2010 kesäkuussa.

Harrastajamäärä joukkueessa on ollut aina hyvä, parhaimpina vuosina pelattiin sarjaa ja turnauksia kahdella joukkueella. Tällä hetkellä, 2010–11, tytöt pelaavat naisten harrastesarjaa, joukkueeseen kuuluvat Anna Mäenpää, Annu Nurmela, Emilia Koskiniemi, Mari Saarela, Mirkka Mäki-Kivistö, Tiia-Maria Talvitie, Viivi Mannila, Anniina Isoviita, Marjo Muhonen, Kirsi Koivulahti ja Emilia Lähde. Alusta asti mukana olleista on yhä viisi pelaajaa joukkueessa. (Emilia L, Mari, Mirkka, Tiia ja Viivi) Aktiivisesti harjoituksissa käy tällä hetkellä 13 pelaajaa, joista 2 aikuista ja kolme C-ikäistä.

Joukkueella on tiivis yhteishenki ja heillä on hauskaa yhdessä. Harjoituksista ja pelimatkoilta ei yleensä naurua puutu.

Emilia Lähde